TOIMINTASUUNNITELMA 2008

Etusivu
Uutiset
Tietoa Nutusta
Toimintasuunnitelma
Willanuttu
Työakatemia
Tapahtumat
Arkisto
Nuorten Foorumi
Vieraskirja
Palaute

Verkkolehti Rätinä

Olet NuTun arkistossa, sivu saattaa sisältää vanhentunutta tietoa.

TOIMINTA-AJATUS

Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry. toimii nuorisotoiminnan palvelujärjestönä yhteisessä työssä Savonlinnan seudun kuntien, jäsentensä ja muiden yhteisöjen kanssa. Tehtävänä on kehittää, edistää ja mahdollistaa nuorisotyötä. Yhdistys järjestää sekä ylläpitää nuorille kohdennettuja palveluja, toimintoja että toimipaikkoja.

NUORISOTOIMINTAA YHTEISESSÄ TYÖSSÄ

Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n (NuTu) toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2008 pitää sisällään entistä voimakkaammin alueellisesta palvelutoiminnasta lähteviä toimenpiteitä. Savonlinnan seudun nuorisotyön ja -toiminnan kehittäminen jatkuu. Olemme vahvasti mukana toteuttamassa nuorisotyön ja -toimintojen kehittämistä kuntien kanssa tehtäväksi yhteiseksi työksi Savonlinnan seudun kuntayhtymän ja kuntien päätösten mukaisesti. Seudullisten nuorisopalvelujen työryhmä, joka koostu kuntien, järjestöjen ja seurakuntien työntekijöistä , suunnittelee ja toteuttaa seudullista nuorisotoiminnan yhteistä työtä. Työryhmä toimii hallituksen ja toiminnan-johtajan ohjeiden mukaan. Oman henkilöstön koulutukseen, perehdyttämiseen sekä palautekeskusteluihin kiinnitetään erityistä huomiota. Nuorten uusia vaikuttamisen, osallisuuden ja työllistymisen toimintamuotoja laajennetaan, kehitetään ja toteutetaan. Yhdistyksen toimesta perustetaan sosiaalinen yritys, johon siirtyy tarjottavat palvelutoiminnot. Nuorisopalvelut toimitetaan edelleen yhdistyksen toimesta. Yhdistyksen taloudellista toimintaa hoidetaan ja seurataan toiminta- ja taloussäännöstön mukaisesti.

NUORISOTYÖ JA -TOIMINTA

Nuorisotyön ja -toiminnan tuottaminen perustuu yhteisessä työssä Linnalan Nuoret ry:n kanssa Savonlinnan kaupungin kanssa tehtävään ostopalvelusopimukseen. Nuorisotyön tehtävänä on olla nuorten kasvun tukena kohti aikuisuutta. Luoda heille mahdollisuuksia harrastaa, toimia, tehdä työtä, vaikuttaa ja kokea onnistumisen elämyksiä, sekä korostaa nuorten merkitystä yhteiskunnan jäseninä . Kannustaminen päihteettömyyteen, sekä ennaltaehkäisevä nuorisotyö eri toimintamuodoin yhteisessä työssä kuntien, jäsenten ja yhteistyötahojen kanssa. Nuorisotyön ja –toiminnan toteutuksesta vastaa toiminnanohjaaja

LÄHIPALVELUT

Nuorisotilatyö

Kaiffari Nuorisokeskus Savolassa on yläasteikäisten nuorten vapaa-ajanviettopaikka. Nuorisotila Kaiffari on avoinna maanantaista torstaihin kello 14-20. Kaiffarilla on nuorten mahdollisuus pelata erilaisia pelejä, kuten biljardia, pingistä, pöytäfutista, lautapelejä, kuunnella hyvää musiikkia, lukea lehtiä , katsoa televisiota, surfailla netissä sallituilla sivustoilla tai olla vaan ja viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Kaiffari toimii Savolan tiloissa kevääseen 2009 saakka, jonka jälkeen on muutto edessä uusiin Työakatemian remontoimiin tiloihin. Pihlajaniemen nuorisotilan aukioloaikoja lisätään, kun saadaan ohjaaja palkattua. Nuorisotilatoimintojen pyörittämisistä vastaa toiminnanohjaaja Savonlinnan kaupungin ja työvoimatoimiston antaman avustuksen kautta palkattavien nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen oppisopimusopiskelijoiden ja yhdistyksen työvoimahallinnon tuella palkkaamien työparien kanssa.

YLEISPALVELUT

Leiritoiminta

WillaNuttu tarjoaa myös vuonna 2008 erinomaiset mahdollisuudet erilaisten leirien pitoon. Lumen Syke talvileiri järjestetään hiihtolomalla ja Kameleontti I 9-11.6. ja Kameleontti II 4.-6.8. Yhteisessä työssä Linnalan Nuorten kanssa järjestetään myös perinteinen kesäleiri 16-19.6. ja tonttuleiri 28.-30.11. 2008. Muuta leiritoimintaa järjestetään kysynnän mukaan. Leiritoiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen.

Tiedottaminen

Kaiffarilla fyysisesti sijaitseva seudullinen nuorisotiedotuspiste Seitti on nuorten tietosivusto joka toimii osoitteessa www.verkkosaari.net/seitti. Seitin yksi kantavavoima on asiantuntijaverkosto, joka koostuu seutukunnan eri alan ammattilaisista. Nämä henkilöt vastaavat Pulumapalstalla esitettyihin kysymyksiin. Seitin sivuilla on myös Verkkolehti Rätinä, jota toimittaa Nuorten Foorumin nuoret. Seitin toimintaan panostetaan henkilöstön voimavaroja.

TAPAHTUMATOIMINTA 2008

Yhdistys tuottaa omat nuorten tapahtumat itse tai yhteisen työn tekijöiden kanssa.
Muita tapahtumia nuorten aloitteista ja tukena

ERITYISPALVELUT

Kehitysvammaiset

Kaiffarilla järjestetään kehitysvammaisten iltapäivä tuokioita kerran kuussa pelailun ja iltapäivätanssien merkeissä Linnalan Nuoret ry;n kanssa. Hei me tetsataan – armeijahenkinen leiri järjestetään yhteistyössä Maanpuolustus-koulutus ry:n kanssa WillaNutussa.

Työllistäminen

Sosiaalitoimen kanssa järjestetään kaksi Kameleontti –leiriä, jotka kohdistuvat yläasteikäisille nuorille Savonlinnan seudulla. Lisäksi sosiaaliseen kesätyöhön palkataan sosiaalitoimen kautta 15 nuorta. Työakatemian pajojen toimesta mahdollistetaan 30 nuorelle työharjoittelun tai työelämävalmennuksen kautta työtä ja tukea koulutukseen sekä arkielämän hallintaan.

Nuorten foorumi.

Savonlinnan Seudun kuntayhtymään kuuluvasta jokaisesta seitsemästä kunnasta on valittu kaksi nuorta varsinaiseksi ja yksi varalle nuorten foorumin työryhmään. Työryhmän toimenkuvana on aktivoida Savonlinnan seudun nuoria osallistumaan heitä koskevaan päätöksentekoon sekä antaa nuorille eväitä ja opastusta päämäärien saavuttamiseksi. Nuorten foorumin työryhmä kokoontuu joka toinen kuukausi. Nuorten foorumin työryhmä on aloittanut kautensa syyskuussa 2007.

Vaskooli on nuorille suunnattu ideariihi, jota toteutetaan laaditun suunnitelman mukaisesti. Rahoitusta haetaan Savonlinnan seudun kuntayhtymän aluekeskus-ohjelman rahoituksesta.

Nuorten foorumin työryhmä vastaa nuorten verkkolehti Rätinästä, joka on nuorten näköinen julkaisu verkossa. Toimitus toimii jokaisessa kunnassa ja juttujen koonti tapahtuu nuorten foorumin jäsenistä muodostuvan ryhmän sekä Rätinän vastaavan toimittajan toiminnanohjaaja Jaana Luostarisen päätöksellä. Verkkolehteä julkaistaan nuorisotiedotuspiste Seitin sivustolla.

Nuorten foorumin työryhmän tueksi on perustettu ohjausryhmä, joka koostuu kuntien nuorisotyöntekijöistä. Ohjausryhmän tehtävänä on opastaa, tukea ja valvoa nuorten työryhmän toimintaa.

Koulutus

Työakatemian nuorille järjestetään kaksi kertaa vuodessa Arjen ajokortti- kurssi, jossa perehdytään arjen elämänhallintataitojen kehittämiseen. Tilauksesta koulutusta voidaan järjestää myös muille tahoille. Koulutukset toteutetaan yhteisessä työssä eri alojen asiantuntijoiden toimesta. Nuorten foorumin järjestämissä koulutustilaisuuksissa perehdytetään, opastetaan ja kannustetaan nuoria osallisuuteen ja vaikuttamiseen. Nuorisotyöntekijöiden koulutustilaisuuksia järjestetään tarpeen ja kysynnän mukaan. Projekteihin sisältyvää koulutusta ja perehdytystä järjestetään läpi vuoden. Kolomonen ry:n järjestämiin koulutuksiin osallistutaan aktiivisesti.

TUKIPALVELUT

Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry hallinnoi, ylläpitää, rakentaa ja korjaa tiloja, joissa järjestetään ja toteutetaan yhdistyksen toiminta-ajatuksen mukaisia toimintoja. Yhdistyksen toimisto sijaitsee järjestötalo Kolomosessa, josta se on vuokrannut käyttöönsä tilat Savonlinnan Seudun Kolomonen ry;lta.

NUORISOKESKUS SAVOLA - Savolankatu 1 A 19

Syksyllä 2004 ovensa avannut nuorisokeskus palvelee käyttäjiään ainakin kevääseen 2009 saakka. Uusi Kaiffari III rakennetaan Työakatemian toimesta, mikäli tarve niin vaatii. Linnalan Nuorten yökahvila Välkky toimii Kaiffarin tiloissa perjantaisin klo 19-24. Välkky pyörii yhteistyössä Savonlinna-Säämingin seurakunnan kanssa. Savola-Sali palvelee harrastus- ja kerhotoiminnassa tanssijoita, teatterilaisia ja sirkuslaisia. Tiloja vuokrataan käyttöön mahdollisimman paljon. Savolan toiminnasta vastaa toiminnanohjaaja

HAKAN KERTSI- Nuorisotila - Kangasvuokontie 13

Yhdistys on vuokrannut tilat nuorisopalvelujen käyttöön Savonlinnan Vuokratalot Oy:lta. Tiloissa toimii Linnalan Nuorten nuorisotilatoiminta kaupungin ostopalveluna. Työpari Linnalan Nuorten ohjaajalle on osoitettu NuTun työllistämistoimien kautta. Lisäksi tilaa vuokrataan käyttöön. Kertsin tilasta vastaa toiminnanohjaaja.

MONKKARI- Kellarpellon nuorisotila – Aapelintie 12

Yhdistys on vuokrannut kaupungilta tilat käyttöönsä. Tiloissa toimii Linnalan Nuorten järjestämä nuorisotilatoiminta sekä Savonlinna- Säämingin seurakunnan päiväkeskus, joka maksaa osan vuokrasta. Työpari Linnalan Nuorten ohjaajalle on osoitettu Nutun työllistämistoimien kautta. Lisäksi tilaa markkinoidaan muidenkin käyttöön. Monkkarin tilasta vastaa toiminnanohjaaja

PIHLAJANIEMEN NUORISOTILA – Kristillinen Opisto

Kristilliseltä opistolta vuokratuissa tiloissa, jotka yhdistys on rakentanut ja kalustanut, toimii nuorisotilat kolmena päivänä viikossa. Toiminta pyörii oppisopimushenkilön toimesta. Toiminnasta vastaa toiminnanohjaaja. Kristillisen Opiston kanssa tehtävällä yhteistyöllä on järjestetty bänditilat nuorille soittajille lisäksi kartoitetaan myös muita vaihtoehtoja bänditoiminnoille. Tilan vuokrauksesta vastaa Kristillinen opisto.

TOIMINTAKESKUS WILLANUTTU – Juvolantie 1353



WillaNutun saneeraus jatkuu kaupungin kanssa sovittujen suunnitelmien mukaisesti. Rahoitus kaupungin investointirahasta 8869. Varparanta- areenan ja puistometsän rakentamisiin haetaan rahoitusta Piällymies ry:ltä erillisesti hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Kot’mäellä saatetaan loppuun seikkailuradan rakentaminen. Markkinointia talvi-, kevät- ja syyskausille tehostetaan. Palvelutoimintojen ja vuokraustulojen lisäyksellä katetaan yhä nousevia ylläpito- ja toimintakuluja.

Palvelut

WillaNutun palveluja kehitetään ja laajennetaan ja omia tuotteita suunnitellaan ja tuotetaan myyntiin kesäkaudeksi. WillaNuttu on mukana kansainvälisessä Hostels-ketjussa, joka markkinoi paikkaa ympäri maailmaa. Tämä edellyttää sitä, että henkilökuntaa on oltava kesäaikaan enemmän hoitamassa vastaanottopalveluja. Vastaanottohenkilöstöä haetaan mm. SAMIn kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Tornialueen mahdollisuuksia hyödynnetään palvelujen markkinoinnissa. Suomen-, venäjän-, saksan- ja englanninkielistä esitettä jaetaan aktiivisesti. Kotisivuja päivitetään. WillaNutun käyttöastetta nostetaan 25%. Majoitusvuorokausia kertyy 4000 ja päiväkohtaisissa tapahtumissa vierailee 1500 henkilöä. Yhteistyötä Varpalan kanssa tiivistetään tuottamalla yhteispalveluja (mm. reitistöt, leirikoulut) matkailijoille. WillaNutun toiminnasta vastaa pehtoori. Kylätapahtumia järjestetään syksyisin ja talvella yhteistyössä Varparannan alueen kyläyhdistyksen ja Haukiniemen Hakan kanssa WillaNutun palvelutoiminnasta vastaa mahdollisesti perustettava sosiaalinen yritys, jolle yhdistys vuokraa tiloja käyttöön tarpeen mukaan.

RAPIAN TOIMITILAT – Susimäen teollisuushalli Rantasalmi

Rapia- palvelupajan toimipiste Rantasalmella. Vuokrasopimus projektin loppuun saakka. Rahoitus TE-keskus ja Rantasalmen kunta. Tilasta ja toiminnasta vastaa pajavastaava

JJP- pajan toimitilat Juvalla, Joroisissa, Puumalassa.

TAPAHTUMAT

Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n. ja Savonlinnan Seudun Liikunta ry:n perustama TaTu ry myy ja tuottaa tapahtumapalveluja, joissa sillä on osaamista ja kalustoa. TaTu ostaa palveluja ja työvoimaa NuTu:lta ja päinvastoin. TaTun tapahtumakalenteri kotisivuilta.

PROJEKTI- & KEHITTÄMISPALVELUT

TYÖAKATEMIA

NuTun työakatemia pitää sisällään eri pajaosioita. Pajaosiot ovat: Mahis-, Lande-, Rapia ja JJP-pajat, lisäksi perustetaan kysynnän mukaan uusia työllistämispalveluja sekä kehitetään entisten pajatoimintojen sisältöjä hankesuunnitelman mukaisesti. Projektit toteutetaan TE-keskuksen, kuntayhtymän, kuntien, lääninhallituksen ja yhdistyksen omalla rahoituksella. Luonto- ja ympäristökulttuurisen työpajojen toiminta aloitetaan sopimuskunnissa, jotka niveltyvät Työakatemian kokonaisuuteen. Projektit voivat tehdä yhdistykselle tuottavaa työtä hallituksen päätöksen ( 16.10.2003 §94 ) mukaisesti. Lisäksi yhdistys suorittaa projektiluontoisina palveluina pienryhmätoimintaa ja antaa työelämävalmentajan palveluita laadittavien sopimuksien mukaan. Työakatemia tekee kiinteää yhteistä työtä Työvoimaahallinnon, Reimarin , SAUVA- säätiön ja SAMIN kanssa.

SEUDULLINEN TYÖ

Savonlinnan seudun nuorisotyön kehittämisessä yhdistys on edelleen keskeisesti mukana aloitteellisena aktiivitoimijana ja toteuttajana. Yhdistys toimii seudullisen nuorisotyön ja – toiminnan koordinoijana. Käytännön työtehtävissä neuvoa antavana elimenä toimii seudullisen nuorisopalvelujen työryhmä. Nuorten seudullista tiedotustoimintaa seutuportaalissa aktivoidaan, sekä markki-noidaan www.verkkosaari.net palveluja nuorille ja järjestöille. Työakatemia ja nuorten foorumi toimii kaikissa Savonlinnan seudun kunnassa.

LAADUN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI

Työn ja toiminnan laatua kehitetään jatkuvalla henkilökunnan kouluttautumisella ja itsearvioinneilla. Perehdyttämisoppaat päivitetään tarvittaessa Työn arviointikeskusteluja ja yhteisiä palautepalavereja järjestetään säännöllisesti. Työtyytyväisyyskyselyt järjestetään huhtikuussa. Mahdollistetaan työnohjaus työntekijöille. Palvelujen tuotteistamis - ja laatukansiot tuotetaan kattavasti vuoden 2008 aikana.

SOSIAALINEN YRITYS

Tavoitteena on perustaa sosiaalisen yrityksen, joka keskittyy liiketoimintasuunnitelmassa mainittujen palvelujen tuottamiseen Savonlinnan seudulla.

JÄSENPALVELUT

Jäsenpalveluina NuTu tarjoaa hallinnoimiaan tiloja ja omistamaansa kalustoa jäsentahojensa käyttöön jäsenille kohdistetuin eduin. Jäsenhankintaa tehostetaan siten, että 5 uutta järjestöä liittyy jäseneksi eri sektoreilta. Jäsenkuntien, -yhdistysten ja -yhteisöjen kanssa tehdään tiivistä yhteistä työtä seudullisen nuorisotoiminnan kehittämisessä, toteuttamisessa sekä projekteissa ja tapahtumien tuottamisen muodoin. Jäsentiedote julkaistaan netissä kolme (2) kertaa vuodessa.

HENKILÖSTÖ 2008



Savonlinnassa 30.10. 2007
Itä-Savon Nuorisotoiminnan Tuki ry
Hallitus